• images/carousel/annenurminen/car_4.png

Anne Nurminen

asiantuntija
0400 530 760

Ihmisten johtamisessa mielenkiintoista on se, että tuloksia ei tuo joku yksittäinen temppu tai "johtamistoimenpide", kyse on tavasta ajatella ja taidosta tarkastella omaa käyttäytymistään ja sen vaikutusta toisiin ihmisiin. Tämä tekee johtajan kehittymisen matkasta elämänmittaisen, mielenkiintoisen matkan, jossa vain oma ajattelu asettaa rajat kehittymiselle. Oman työni kautta haluan olla auttamassa esimiehiä onnistumaan omassa työssään omia vahvuuksiaan hyödyntäen. Koen, että työni valmentajana on enemmän kiinnostuksen herättämistä ja totuttujen ajattelutapojen avartamista kuin tiedon jakamista.

Kotona nautin yhteisestä ajasta oman perheen parissa ja erilaisista liikuntaharrastuksista. Energiaa saan etenkin seuratessani sitä iloa, jota nelijalkainen lenkkikaverini kokee yhteisillä retkillämme. Minua kiinnostaa ajatus siitä, miten liikkumisella voidaan vaikuttaa aivojen toimintakykyyn ja tehostaa oppimista: Liikunta vahvistaa paitsi luita, lihaksia sydäntä ja keuhkoja, niin se vahvistaa myös aivojen oppimiseen liittyviä rakenteita. Liike lisää veren kulkua aivoihin ja lisää hermosolujen kasvua kiihottavien luonnollisten aineiden erittymistä, mikä puolestaan saa aikaan enemmän hermosolujen välisiä yhteyksiä. Tästä asiasta jatkan omia tutkimuksiani kehittämistyön ohella ja käytän johtopäätöksiä aiheesta hyödyksi johtamisen kehittämisessä.

Asiakkailtamme olen saanut kiitosta yhdessä työskentelymme konkreettisuudesta ja myönteisestä energiasta.

Jatkuva oppiminen tekee ihmisen onnelliseksi. Toivon, että tulevaisuuden työelämässä työskentelee entistä enemmän onnellisia ihmisiä!