Skip navigation

Tehostusta työelämään dopingilla vai uudistumalla?

Ohje

Tehostusta työelämään dopingilla vai uudistumalla?

Wall Streetin meklarit tehostaavat työtään hakemalla yksityislääkäreiltä testosteroinipiikkejä. Tämä lause herättää ensinäkemältä kummastusta ja tuo mieleen erään Yhdysvaltalaisen kuvernöörin aikaisemmat saavutukset. Alun perin Financial Timesissa julkaistu artikkeli sai ilmeisesti myös Suomessa TV-näkyvyyttä, joten myös joku muu kuin minä näki tämän seikan uutiskynnyksen ylittävänä.

Artikkelissa kerrotaan Manhattanilla työskentelevästä yksityislääkäristä, joka käytti testosteroinia aiemmin ainoastaan naisten selluliitin hoitoon. Vuoden 2008 finanssikriisin jälkimainingeissa hänen luokseen alkoi saapua meklareita, jotka halusivat olla alfa-uroksia. Nämä pankkimaailman eturivin työntekijät halusivat olla kilpailukykyisempiä ja tehokkaampia työssään, jotta he pärjäisivät äärimmäisen kilpaillulla alalla ja välttäisivät työpaikkansa menettämisen. Lääkeyritykset ovat lähteneet vahvasti tähän mukaan ja tv:ssä pyörii jo mainos joka on suunnattu miehille joilla on "matala T". Uskallan tehdä oletuksen, että testosteroinin käyttö laajenee tai on jo laajentunut Wall Streetin ulkopuolelle.

Puuttumatta terveydellisiin kysymyksiin ja ymmärtäen kyseisen toimialan äärimmäisen kovan kilpailun, kyseenalaistan tämän toimintatavan käytön. Yritetäänkö tässä puristaa samasta "moottorista" enemmän tehoa irti samoilla toimintatavoilla? Kuulostaa samalta periaattelta kuin yhdysvaltalaisten autotehtaiden tapa saada moottorista enemmän tehoa irti - lisätään kuutiotuumia. Voi olla, että äärimmäisen älykkäät ja jo ennestään kilpailuviettiset meklarit ovat kehittäneet toimintasa sille tasolle, että ainut tapa tehdä enemmän tulosta on lisätä kierroksia koneessa. Entäs laajemmalla näköalalla seurattuna? Ovatko meidän toimintatapamme ja kulttuurimme jo sillä tasolla, että sitä ei pysty kehittämään. Otetaanko ihmisistä enemmän irti vai ruvetaanko toimimaan järkevämmin? Saatetaan oma organisaatio uudistumisvireeseen™, jolloin jokainen organisaation jäsen haluaa kehittää toimintaansa. Tällöin tuloksia tulee kehittyneiden toimintatapojen kautta ja järkevällä työkuormalla.

Lopuksi on hyvä todeta, ovatko yli-itsevarmat, testosteroinia tihkuvat miesmeklarit parempia tekemään tulosta kuin esimerkiksi naiset? Vuonna 2001 tehdyssä tutkimuksessa "Will Be Boys: Gender, Overconfidence and Common Stock Investment", todettiin että miehet vaihtavat 45 prosenttia enemmän osakkeita kuin naiset ja tämän johtaa heidän tulojensa heikkenemiseen. Syynä tähän todettiin olevan liika itsevarmuus. Otetaanko piikki vai aletaanko toimimaan järkevämmin?

Tarvitsetko apua?

Blogi

The blog lets your team communicate by posting updates and discussing issues. It is a great place for sharing progress, discussing challenges, and exploring ideas.